Olet täällä

Martinlahden kevätpilkki

Vihdoin oli koittanut perhepilkin sovittu kisapäivä, joka tänä vuonna ajoittui pääsiäisen lankalauantaille. Jo perinteeksi muodostuneen perhepilkin suunnitelma muuttui, kun kävimme perjantaina Martinlahden uudessa kahvilassa. Saimme kuulla, että lauantaina Manamansalon kyläyhdistyskin järjestää Martinlahdella pilkkikilpailut. Niinpä päätimme osallistua samalla kertaa koko perheen voimin myös siihen kisaan.

Kisapäivän aamu valkeni aurinkoisena mutta kylmänä. Kilpailijat valmistautuivat tulevaan kisaan kukin tavallaan: osa viritellen vieheitä ja osa keskittyen tukevaan aamiaiseen. Kyläyhdistyksen talkooväki oli pystyttänyt kisakeskuksen Martinlahden satamaan.

Kilpailun lähtölaukaus ammuttiin kello kymmenen ja kilpailijat säntäsivät kukin omille apajilleen. Ehdottomasti suosituimmaksi paikaksi näytti muodostuvan Martinlahden keskellä sijaitseva reimari ja sen läheisyydessä oleva iso kivi. Osa pilkkijöistä haki onnea vähän kauempaa seuraillen syvänteiden reunamia.

Auringonpaiste ja kisakeskuksesta kuuluva musiikki lämmittivät pilkkijöiden mieltä, vaikka saalista kaikille ei tullutkaan samaan tahtiin. Taisipa osa ehtiä nauttia kisan tiimellyksessä repusta löytyneitä eväitäkin.

Kolmen tunnin ahkeran uurastamisen jälkeen kuului kovaäänisistä merkkiääni kisan päättymisestä. Pilkkijät säntäsivät takaisin kisakeskukseen ja palauttivat päivän saaliin punnitukseen. Voittajalle Ahti oli suonut antimia yli kolme kiloa, toiset joutuivat tyytymään muutaman kymmenen gramman saaliiseen. Kilpailun suurin kala oli yli 700g painoinen ahven, joka oli noussut keskeltä lahtea reimarin takaa. Kuuluipa juttu kiertävän myös katkenneesta koukustakin, joten suurimpia vonkaleita ei saatu edes punnitukseen.

Palkintojenjaon koittaessa yllätys oli kaikille suuri, kun oman joukkueemme kuudesta osallistujasta kaksi palkittiin yleisessä kisassa. Mitalit kaulassa ja palkinnot sylissä nautimme vielä kahvilan antimista, kevätauringosta ja elävästä musiikista. Tunnelma oli kuin keväisillä festivaaleilla.

Allekirjoittaneen menestys kilpailussa ei ollut kehuttava, mutta mieltä lämmitti keväinen sää ja auringonpaiste. Ne saivat ajatukset suuntautumaan jo seuraavaan koitokseen, joka on toukokuun lopussa Oulujärvellä järjestettävä Hauki EM- kisa. Tuleva kilpailu ja uudet haasteet saavat ajatukset mietteliääksi. Mistähän löytyy lääkkeet parempaan kilpailumenestykseen?

Jari Lotvonen, Kempele