Olet täällä

Kajaani, Järvikalastus

Ärjänselällä vaeltavat muikkuparvet lihottavat niiden kintereillä saalistavia petokaloja. Lahtivesillä on runsaasti haukia ja selällä hiekkapenkkojen tuntumassa viihtyvät kuhat, ahvenet ja taimenet. Hauki ja kuha Mainittavampia hauen ottipaikkoja löytyy Ärjäselän reunoilta.  Vuottoniemen karikot, Myllylahti, Ärjän ja Lapinniemen väliset montut, Selkäniemen matalikon kärki, Pehkolanlahden saarten kupeet ja varsinkin Neuvosenniemen eteläreuna ovat jääneet uistelijoiden mieleen. Myös selän molemmissa päissä olevat salmet kuten esimerkiksi Kaivanto keräävät runsaan ravinnon ääreen haukia ja...

Oulujärven kalastosta voi  luonnehtia seuraavasti;  lännessä on lohikaloja ja idässä runsaasti haukia sekä kuhia.  Kuha on Paltaselällä nykyisin niin yleinen, että se on muikkua merkittävämpi ammattikalastuksen kohde. Kuha Kuhaa kannatta uistella illalla tai yöllä syvänteiden reunapenkkojen tuntumasta. Kuha on paikallinen kala, joka pysyy lähes koko ikänsä samoilla alueilla. Uistelijat ovat saaneet kuhia esimerkiksi Toukan ja Koutaniemen Siniluodon pohjoispenkalta, Mutoudenniemen edustalta, Mieslahden syvänteestä ja varsinkin Kiehimänjoen edustan syvänteen tuntumasta. Hyviä...